Pajapäivän satoa

Flowassa toteutamme laajan valikoiman erilaisia työpajoja, joiden kautta ammennetaan oppia niin ketteränpään työskentelyyn kuin ehompaan johtamiseenkin. Eräs työpajatoteutuksemme sai päätöksensä talvisena tiistaina, kun Management 3.0 koko syksyn pyörinyt pajasarja saavutti lakipisteensä viimeisen työpajan muodossa. Puolikkaan päivän ohjelmana oli itsensä onnistunut johtaminen, muutoksen aikaansaaminen ja ketterämmän toimintatavan toteutus isossa yrityksessä. Iltapäivä käynnistettiin maukkaan lounaan kautta, jonka aikana oli hyvä virittäytyä iltapäivää varten sekä vaihtaa kuulumisia muiden osallistujien kanssa.

Päivä käyntiin

Flowan Antti ja Tero polkaisivat työskentelyn käyntiin lyhyellä introlla, jonka jälkeen laadittiin yhdessä työskentelysopimus iltapäivää varten. Tähän kirjattiin paitsi tavoitteita myös työskentelytapoja pohtien niitä yhdessä. Osallistujilta tämä kävi aiempien tilaisuuksien pohjalta kuin vanhoilta tekijöiltä. “Tärkeintä työskentelysopimuksessa on se, että osallistujat sopivat itse yhteisistä työskentelysäännöistä. Se saa kaikki sitoutumaan niihin paremmin, kuin jos vain me fasilitaattorit toisimme työskentelysäännöt annettuina”, Tero kertoo.

Pajapäiviä on pidetty syksyllä kahden viikon välein, ja aina uuden päivän aluksi keskusteltiin siitä, miten edellinen pajapäivä ja siinä läpikäydyt asiat ovat vaikuttaneet kunkin osallistujan omaan työhön. Vaikka viime pajan jälkeen osallistujien kalenterit olivatkin pullistelleet Slushin, pikkujoulujen ja itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien ansiosta, oli asioita silti ehditty pohtia monelta kantilta.

Ryhmätyöt olivat olennainen osa pajapäivää.

Yhdessä tehden ja oppien

Ohjelma jatkui Ylen kehityspäällikön Mirette Kankaan pitämällä erinomaisella presentaatiolla siitä, miten ketteriä työskentelymalleja on sovellettu Ylellä (lue täältä lisää aiheesta). Miretten esitys piti sisällään selkeitä esimerkkejä siitä, miten uudet opit voidaan ottaa käyttöön ja mitä hyötyä yritys ja työntekijät niistä saavat.

Vasta-alkaneena flowalaisena seurasin viimeistä pajapäivää ylen tyytyväisenä. Oli todella hienoa päästä työskentelemään innovatiivisten ja neuvokkaiden osallistujien parissa sekä kuulla muiden ammattilaisten kokemuksia ja näkemyksiä päivän aiheista. Osallistujista kumpusi aito innostus käsiteltyjä aiheita kohtaan, ja he reflektoivat oppimistaan ja osaamistaan tehokkaasti. Puolikasta pajapäivää ei istua pönötetty paikallaan kuin yöpuulla olevat pöllöt yhden puhuessa ja muiden kuunnellessa hiljaa, vaan iltapäivä oli jaettu tehokkaasti erilaisiin jaksoihin siten, että kaikki pääsevät osallistumaan. “Tavoitteemme on, että toteutus ei ole niin että yksi puhuu ja muut kuuntelevat, vaan ainakin puolet ajasta tehdään asioita yhdessä.“ Antti kertoo työskentelytavoista ja niiden valinnasta. Voin kuvitella, että voimakkaasti osallistava läpivientitapa voi alkuun hieman säpsäyttää pönötyskulttuuriin tottunutta, mutta vauhtiin päästyä yhteinen imu rohkaisee hiljaisemmatkin osallistumaan.

Pelaamisen kautta uudet opit haltuun

Iltapäivän aikana tämä näkyi esimerkiksi siinä, että uudet teoriat esiteltiin napakasti lyhyinä, tehokkaina paketteina, jonka jälkeen osaamista syvennettiin keskustelemalla, pohtimalla ja pelaamalla ryhmissä. Lautapelimäiset pelitoteutukset esitteli Flowan Tero, ja täytyy sanoa, että oli mukava päästä käyttämään pelimateriaalia, josta osa oli lähtöisin aivan omista näpeistäni. Molemmat pelit synnyttivät osallistujissa runsaasti keskustelua ja ne koettiin erittäin toimiviksi kanaviksi teorian soveltamisessa ja laajemmassa ymmärtämisessä.

Oli ilo päästä pelaamaan osin itse tehdyllä pelimateriaalilla yhdessä muiden kanssa.

Pelisessioita ryydittivät nauruntyrskähdykset ja tiukat taktiikkaneuvottelut, joiden avulla joukkueet etenivät kohti yhteistä maalia. Pelit avasivat monille osallistujille kokonaan uusia tapoja lähestyä esimerkiksi muutosvastarintaa, ja pelimateriaali sai paljon kehuja selkeydestään ja helppokäyttöisyydestään. Samalla pinnalle nousi useita tuoreita ideoita, joiden jatkojalostamista ja käyttöönottoa odotan innolla. “Yhteinen kokemus on tärkeää uusien ajattelutapojen omaksumiselle, ja pelit tarjoavat juuri tälläisiä kokemuksia” Antti avaa pelien käyttöä osana Flowan toteutuksia “Pelien ja niiden debrieffien kautta ihmisten on helpompi yhdistää uudet ajattelutavat omaan tekemiseen ja arkeen.”

Päivän päätteeksi

Kymmenpäinen poppoo eri alojen ammattilaisia hitsautui syksyn aikana upeasti kokoon yhdessä toimivaksi, luovaksi ja innovatiiviseksi joukoksi, jotka työskentelivät tehokkaasti yhdessä. Antti kertookin, että porukan yhteen hitsaaminen on tärkeä tavoite, sillä näin voimme oppia toinen toisiltamme paljon enemmän, kuin oppisimme, jos emme toimisi ryhmänä. Lopuksi kävimme vielä osallistujien kanssa yhdessä läpi sitä, missä onnistuttiin ja mitä voisi kehittää tulevaisuudessa. Puolipäiväinen toteutusmuoto keräsi kiitosta varsinkin heiltä, joiden kalenteri on yleensä varsin täynnä. Iltapäivän aloittaminen lounaalla koettiin myös omaa aikataulutusta helpottavaksi, sillä se mahdollisti eräänlaisen liukuvan saapumisen työskentelyn pariin.

Päivä päättyi iloisissa, joskin hitusen haikeissa tunnelmissa. Osallistujilta kumpusi toive tilaisuuteen vielä tulevaisuudessa reflektoida uusia oppeja ja niiden käytännön sovelluksia keskenään, kunhan niitä on ensin ehditty rauhassa itse kokeilla ja pohtia. Etenkin roolijaot sekä muutoksessa mukana olevat ratkaisutaidot koettiin aiheiksi, joista oli iltapäivän aikana saatu uutta näkökulmaa ja lisäystä omaan henkilökohtaiseen työkalupakkiin.


Kurkistus työpajojen sisältöön

Herättikö tämä raportti kiinnostuksesi Management 3.0 –työpajasarjaa kohtaan?

Haluaisitko tutustua työpajoissa esittelemiimme työkaluihin?

Haluaisitko lisää ideoita siitä, miten voisit lisätä tiimisi innostusta ja keskinäistä luottamusta käytännössä?

Tilaa käytännönläheinen Energize People –kokeilukokoelmamme suoraan sähköpostiisi syöttämällä mailiosoitteesi alle:

Tiina 'Milsa' Malin hyppäsi valmentamisen pariin pelien ja startuppien maailmasta. Milsan intohimoja ovat ihmisten parissa toimiminen ja asioiden ratkaiseminen sekä edelleenkehittäminen.

comments powered by Disqus