Flowan joululahjat

Flowan tämän vuoden joululahja piti sisällään muun muassa sikspäkillisen yksisarvisia, prinsessoja, dinosauruksia ja safarieläimiä. Nämä ja monet muut lelut päätyivät ilahduttamaan Brother Christmasin järjestämän lahjakeräyksen kautta vähävaraisten perheiden lapsia. Toimistotonttuna Milsa kipaisi perjantaina ja lauantaina kierroksen Helsingin lelulaareilla ja valikoi mukaan kattavan kavalkadin leluja ja pelejä tuntemattomien lasten jouluaattoa ilahduttamaan. Ajatuksena oli ilahduttaa paitsi pieniä pilttejä, myös teini-ikäisiä lahjansaajia, joten lahjasäkkiin päätyi lelujen lisäksi myös teini-ikäisten mieleen olevia tuotepakkauksia.

Toimisto peittyi lahjapapereihin

Maanantaina Flowan Helsingin toimisto muuttui varsinaiseksi joulupukin pajaksi, kun lattia peittyi lahjapapereihin ja lelukasat peittivät pöydät. Kuuliaisesti yksisarviset, palapelit, safariautot, kosmetiikkapakkaukset ja muut ostorupeaman saalit siirtyivät lahjapaperien sisälle joululaulujen soidessa.

Pinkin yksisarvisen seikkailut

Tätä ennen yksi yksisarvisista oli saanut viettää päivän Helsingin keskustan museoissa sen toimiessa testaajana itselleen ja kumppaneilleen sopivien pakkauslaatikoiden etsinnässä. Reissullaan pinkki yksisarvinen pääsi katsastamaan muun muassa Kiasman uusimmat näyttelyt sekä ihailemaan kaupungin maisemia. Maanantaina samainen yksisarvinen toimi ylimpänä laaduntarkkailija seuraten silmä kovana paketoinnin edistymistä, kunnes se viimeisenä sukelsi pakettiin.

Aika paljon yhdelle tontulle!

Tonttuja ja joulukuusi

Iltapäivällä paketit päätyivät Aleksanterinkadulla toimivan pop-up -joulukaupan kuusen alle, joka toimi Brother Christmasin lahjakeräyksen virallisena keräyspaikkana. Ajoitus oli oivallinen, sillä juuri kun kannoimme paketit perille kuusen alla jo toimitettuja paketteja järjesteli ja laskeskeli Brother Christmasin tonttu, joka tiesi kertoa, että tavoitellusta tuhannesta lahjasta oli koossa jo yli kuusisataa! Flowan viisitoista pakettia saatiin onneksi mahtumaan kuusen alle, josta ne joulukuun 22. päivänä lähtevät muiden lahjoitettujen lahjojen kanssa eteenpäin ilahduttamaan satojen lapsien joulua!

Toinen erä lahjoista Syyriaan

Kotimaan konkreettisten lahjapakettien lisäksi Flowan lahjasäkistä löytyi lahja myös Suomen Punaisen Ristin Syyria -keräykseen, josta se Punaisen Ristin avulla päätyy auttamaan Syyrian konfliktin keskellä niitä, jotka apua kipeimmin tarvitsevat.

Kiitokset Punaiselle Ristille sekä Brother Christmasille

Flowan tontut kiittävät sekä Suomen Punaista Ristiä että Brother Christmasia siitä, että he ovat tarjonneet mahdollisuuden osallistua näihin erittäin tärkeisiin joulukampanjoihin. Kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneillemme sekä asiakkaillemme yhteisestä matkasta!

Lahjat vielä hankkimatta? Ei huolta!

Vielä viime hetken lahjavinkkinä: mikäli omat lahjahankinnat ovat vielä näin viittä vailla tekemättä, voi omaan tai firman lahjapussukkaan sujauttaa helposti vaikkapa:

tavalla, jolla siitä on maksimaalista iloa ilman että sinun tarvitsee rynniä jouluruuhkassa.

Tiina 'Milsa' Malin hyppäsi valmentamisen pariin pelien ja startuppien maailmasta. Milsan intohimoja ovat ihmisten parissa toimiminen ja asioiden ratkaiseminen sekä edelleenkehittäminen.

comments powered by Disqus