Kevään Management 3.0 –työpajasarjan yhteenveto

Kevään Management 3.0 –työpajasarjamme on nyt takanapäin. Yhdessä olemme kokeneet sen riemut, yllätykset ja onnistumiset, yhdessä oppineet uutta ja tehneet kokeilua, ja nyt on aika siirtää se muistojen kirjaan. Ensin kuitenkin vielä käydään läpi, miten meni ja mitä uutta opimme!

Perusteelliset valmistelut

Keväinen päivä valkeni harmaana aikana, jolloin silmut puissa olivat vain etäinen toiveuni ja päivänpaiste pysytteli lujasti poissa pohjoisilta lakeuksilta. Olimme Antin kanssa valmistelleet uuden työpajan materiaalia hartaudella ja tarmolla, ja pian näkisimme työpajalaisemme ensimmäistä kertaa. Tai no, nyt meni lapinlisän piikkiin, sillä olimme toki haastatelleet jokaisen osallistujan jo etukäteen.

"Ennakkohaastattelujen tarkoituksena oli kartoittaa kunkin toiveita pajaa koskien sekä toimenkuvaa ja haasteita kunkin osallistujan omassa työelämässä."


Ennakkohaastattelujen tarkoituksena oli kartoittaa kunkin toiveita pajaa koskien sekä toimenkuvaa ja haasteita kunkin osallistujan omassa työelämässä. Haastattelutulosten perusteella räätälöimme alkavasta pajasta yksilöllisen kokemuksen vastaamaan mahdollisimman hyvin osallistujien tarpeita ja toiveita. Nyt valmistelimme huonettamme Huoneella kuumeisesti, jotta kaikki olisi viimeisen päälle valmiina työpajalaisten saapuessa. Kaikki huolella valitut kirjat, hartaudella piirretyt posterit, ajatuksella väsätyt kalvosetit, kaikki oli valmiina!

Aivan ensi kertaa ei sentään oltu liikkeellä, sillä Antti on vetänyt Management 3.0 –työpajoja jo viiden vuoden ajan, joista kohta kolme Flowalla, ja minäkin olen ehtinyt olla mukana jo useammassa. Uutuudenviehätystä on silti aina ilmassa uuden työpajan alkaessa, sillä pyrimme kerta kerralta parantamaan ja kehittämään työpajojen sisältöä yhä edelleen paremmaksi ja paremmaksi.

Tälläkin kertaa olimme pyöritelleet tuhatta ja yhtä ideaa työpajan petraamiseksi entistä ehommaksii ja kriittisen tarkastelun jälkeen valinneet ideameren parhaat annit tarjottavaksi kevään annissa. Viimeisimpiä testauksia esimerkiksi työpajan uusien pelitotetusten parissa teimme vielä työpajaa edeltävänä päivänä. Kaikki saatiin ajoissa valmiiksi, ja ensimmäisenä päivänä meillä oli tarjota tuore kombinaatio hyväksi havaituista malleista maustettuna täysin uusilla ideoilla.

Lounas, tuo hieno tapa aloittaa

Ihka ensimmäinen työpajapäivämme, kuten muutkin sen jälkeen, alkoi niinkin virallisella konseptilla kuin lounaalla. Tapahtumahotelli Huoneen kertakaikkisen herkullista lounasbuffettia varten olimme varanneet tunnin aikaa, mikä tarjosi osallistujille joustavan aikakehyksen saapua paikalle ja samalla meille kaikille oivan tilaisuuden tutustua toisiimme rennon rattoisasti. Hyvällä ruualla on kumma vaikutus!

Yhdeksästä osallistujasta osa olikin tuttuja jo keskenään (epäilen vahvasti että Antti tuntee noin joka kolmannen maailman ihmisen), ja muutenkin lounaalla luotiin jo vahva pohja yhteiselle työskentelylle, joskin huumorin värittämässä keskustelussa taisikin mennä lihoiksi pari suomalaista nimeltä mainitsematonta kaupunkia.

Työpajailtapäivän aikataulussa on jätetty tilaa myös tauoille.

Lounaan ja naurun täyttämän kahvittelun jälkeen oli helppo siirtyä työskentelemään yhdessä. Ryhmäyttämistä ei toki jätetty yksin aterioinnin varaan, vaan jokainen oli ennakkotehtävänä saanut osakseen laatia kartan itsestään, jonka avulla avata omaa itseään toisille ja tutustua huoneelliseen uusia samoista asioista kiinnostuneita asiantuntijoita. Karttojen avulla kukin saikin hyvän mahdollisuuden tutustua työskentelytovereihinsa varsin nopeasti ja samalla orientoiduttua reippaasti itse työskentelyyn.

Esittelyssä Management 3.0

Ensimmäinen työpaja alkaa aina tutustumalla paitsi kanssapajailijoihin, myös totta kai käsillä olevaan eli Management 3.0 –työpajasarjaan. Pähkinänkuoressa kerrottuna Management 3.0 tarjoaa uusia ajatuksia ja käytäntöjä asiantuntiajtyön organisointiin ja johtamiseen ja on tarkoitettu organisaatioille jotka haluavat menestyä proaktiviisten tiimien, innostuneiden tekijöiden ja start-up henkisen kulttuurin voimin globaalissa kilpailussa, jossa nopeimmat oppijat ja uusien toimintamallien kehittäjät voittavat.

Kyseessä ei suinkaan ole taas yksi viitekehys, vaan alati kehittyvä kokoelma pelejä, työkaluja ja käytänteillä kaikille organisaation johtamiseen. Management 3.0 on mainio, systemaattinen tapa organisoida työtä ketterämmin sekä toimivammin sujuvaksi kokonaisuudeksi.

Management 3.0 –työpaja jakautuu useaan osa-alueeseen.

Työpajasarjaan kuului kuusi eri teemaa:

Energize people

Ihmiset ovat organisaation kaikista tärkein osa! Johtajien tulee tehdä kaikkensa, jotta organisaatiossa työskentelevät ihmiset pysyvät aktiivisina, luovina ja motivoituneina sekä lisäksi ylläpitää vielä keskinäistä luottamusta. Mikä motivoi ihmistä? Kuinka auttaa löytämään sisäinen motivaatio? Kuinka edistää keskinäisen luottamuksen syntymistä? Entä millaiset rakenteet tukevat motivaatiota, luottamusta ja sitoutumista? Entä mitä on kompleksiajattelu ja miten toimia sen kanssa?

Empower teams

Tiimit todellakin voivat itseorganisioitua! Tämä vaatii vastuun kantamista sekä johdolta tulevaa mandaattia ja luottamusta. Käsittelyssä itseorganisoitumisen hyödyt, vastuuseen kasvamisen tukeminen ja delegoinnin eri tasot.

Align constrains

Kuinka asettaa tavoitteita ja päämääriä itseorganisoitumisen keskellä? Entä miten luoda yhteisiä päämääriä, arvoja ja periaatteita ja mitata onnistuneesti?

Develop competence

Saavuttaakseen tavoitteensa tiimit tarvitsee osaamista. Kuinka johtajat voivat edistää osaamisen kehittämistä tiimeissä? Teemoina tiimioppiminen, oppimista kannustava kommunikaatio, tiivis yhteistyö oppimisen välineenä sekä tiimin kompetenssikehittämisen tukeminen.

Grow structure

Tarkastelussa organisaation rakenteet: kuinka ne voivat parantaa kommunikaatiota ja yhteistyötä pitäen organisaation silti joustavana. Kuinka tukea tiimien välistä yhteistyötä, kommunikaatiota tiimien välillä ja ja luoda joustavat organisaatiorakenteet.

Improve everything

Ihmisten, tiimien ja organisaatioiden täytyy kehittyä jatkuvasti viivyttääkseen epäonnistumista niin pitkään kuin mahdollista. Miten toteuttaa muutos organisaatioissa?

Ensimmäisessä työpajassa esittelimme työpajasarjan osa-alueet.

Huh, ei mikään heppoisa kokonaisuus! Jokainen osallistuja oli tuonut omasta organisaatiostaan haasteita ja pulmia työpajasarjan aikana käsiteltäväksi. Nämä kiinnitettiin Post it –lapuilla asiaankuuluviin kohtiin samalla yhdessä aiheista turisten.

Opit haltuun pelaamalla

Ensimmäinen yhteinen iltapäivä sujui vauhdilla, ja hyppäsimme työn muutoksen käsittelyn jälkeen vauhdilla teemaan Energize People, eli käsittelemään ihmisten suunnatonta merkitystä organisaatioissa ja sitä, miten johtajuuden kautta voidaan vaalia ihmisten motivaatiota, luovuutta ja aktiivisuutta.

Perinteisen, monessa paikassa ihme kyllä edelleen sangen jos ei suositun mutta silti laajalti käytetyn kalvosulkeistykityksen sijasta iltapäivän ohjelma keskittyi aktiiviseen yhdessä tekemiseen, oivaltamiseen ja käytäntöön. Teoriaa tottahan toki oli, mutta se tarjoiltiin pieninä palasina ja sitä tauottivat esimerkiksi Moving Motivators -pelin pelaaminen ja monet muut harjoitteet sekä keskustelut.

Ennenkuin päivä päättyi jokainen osallistuja suunnitteli ihka ensimmäiset kokeilunsa joita lähteä toteuttamaan omassa organisaatiossa ennen seuraavaa työpajaa. Jokainen kokeilija sai oman vertaissparraajan avuksi, tueksi ja seuraksi matkalleen kokeilujen maailmaan. Kokeiluja ei tarvinnut lähteä nyhjäämään tyhjästä, vaan urhean uuden kokeilijan tukena ovat valmiit kokeilupohjamme joista löytyy ehdotuksia teeman mukaisiin kokeiluihin.

Kokeilupohjien avulla kokeilut on helppo käynnistää. Kokeilupohjat sisältävät valmiita kokeiluideoita ohjeineen.

Iltapäivän aikana ehdimme käsitellä tuhdin setin tärkeää asiaa, mutta silmät ristissä olevaa taisteluväsymystä emme havainneet - itsessämme tai osallistujissa. Olemme pyrkineet rakentamaan työpajapäivät innostaviksi ja energisoiviksi ja jakamaan kokonaisuuden inhimillisen kokoisiksi kappaleiksi, jottei uuden omaksuminen torppaa väsymykseen tai aivoähkyyn.

Työskentely jatkuu työpajojen välillä

Työskentely ei toki torppaa työpajojen välissä, vaan jokaisen kahden viikon aikana, mitä työpajakertojen välillä on, pyörivät paitsi itse kunkin osallistujan uudet kokeilut myös työpajalaisten Slack –ryhmäkeskustelu. Slack on osoittautunut oivalliseksi alustaksi työpajojemme tueksi näppäryytensä ja helppokäyttöisyytensä vuoksi. Ei sekavia sähköpostiketjuja, ei kadonneita keskusteluja, ei hukkuneita ilmoituksia, vaan selkeästi selattava kokonaisuus joka ilmoittaa kun jotain erityisen merkityksellistä tapahtuu.

Slackin kautta työpajassa alkaneet keskustelut ovat voineet jatkua päivätolkulla ja oppimista syventääksemme ja uuden asian omaksumista tukeaksemme olemme tarjonneet kattauksen kunkin työpajan aiheeseen liittyviä viedeoita, haastatteluita, kirjavinkkejä ja muuta ajankohtaista tietosisältöä. Slack on ollut myös kätevä kanava jos on ollut tarvetta nykäistä jotakuta hihasta kysyäkseen tai muistuttaakseen jostain elintärkeästä, kuten seuraavan lounaan ajankohdasta.

Slackia käytimme myös jakaaksemme valmistelevia kysymyksiä osallistujille ennen seuraavia työpajapäiviä. Kävi ilmi, että kotitehtävämme koettiin varsin mukaviksi, sillä niiden pohjalta käyty keskustelu lähti aina vauhdilla käyntiin.

Ryhmähenki ja opit käyttöön

Jos ensimmäisessä työpajailtapäivässä olikin kenties vielä havaittavissa pientä jännittyneisyyttä, se suli pian pois kevään jatkaessa kulkuaan ja työpajailtapäivien seuratessa toisiaan Slackin laulaessa taustalla. Kevään edetessä pääsimme pureutumaan osallistujien mukanaan tuomiin haasteisiin heidän omista työympäristöistään ja ratkomaan niitä yhdessä.

Yhdessä tekeminen on aina oleellinen osa työpajojamme.

Esittelyyn pääsivät monet uudet ajatukset, oivallukset ja käytännöt, jotka erilaisten harjoitusten ja pelien avulla siirtyivät osaksi osallistujien omia käytäntöjä. Kunkin omia kokeiluja seurattiin ja sparrattiin yhdessä, ja työpajojen välinen aika oli aktiivista kenttätyön toteuttamisaikaa. Jokainen osallistuja teki kevään työpajasarjan aikana vähintään 2 kokeilua omassa työssään, mahtavaa!

Mitä jäi käteen?

Tätä kirjoittaessa kukkein jo lähes kesäinen päivä on valjennut auringon helottaessa viimein myös Suomineidon helmoille, ja yhteinen matkamme Management 3.0 kevään toteutuksessa on saanut päätöksensä. Kevään Management 3.0 –työpajasarja antoi paljon, paitsi palautteen ja kuullun perusteella osallistujille, myös meille järjestäjille. Saimme kokeilla tukun uusia ideoita ja kehittää niitä entistä toimivammiksi sekä hioa kokonaisuutta entistä ehommaksi. Saimme tutustua todella hienoihin oman alansa ammattilaisiin. Saimme nauraa ja iloita yhdessä työpajalaisten kanssa ja haastaa omia ajatuksiamme.

Viimeisellä työpajakerralla ilmassa oli molemminpuolista hentoa haikeutta, mikä antaa aihetta ajatella, että yhteinen keväämme on ollut ylen onnistunut. On ollut hienoa päästä tutkailemaan aitopaikalta ihmisten halua kehittää työelämää ja sen käytäntöjä paremmiksi sekä rohkeutta pistää itsensä likoon.


Haluatko sinä kehittää itseäsi ja organisaatiotasi?

Seuraava Management 3.0 –valmennus käynnistyy Helsingissä tammikuussa.
Lue lisää tulevasta Management 3.0 -valmennuksesta ja ilmoittaudu mukaan täällä!

Haluatko maistiaisen meidän työpajoistamme ja fasilitoinnistamme? Pyydä kutsua osallistavaan Valmentava johtaminen -webinaariimme.

Tiina 'Milsa' Malin hyppäsi valmentamisen pariin pelien ja startuppien maailmasta. Milsan intohimoja ovat ihmisten parissa toimiminen ja asioiden ratkaiseminen sekä edelleenkehittäminen.

comments powered by Disqus