Vuodenvaihde lähestyy vääjäämättä. Rauhallista joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta sinulle koko Flowan väeltä!

Yhteenvetoa vuodesta 2024

Vuosi 2024 on meillä Flowassa ollut paluuta perusasioiden ääreen. Valtaosa ajastamme on kulunut työssä asiakkaidemme kanssa. Samalla olemme ottaneet selvää siitä, missä maailma makaa tällä hetkellä ja minne suuntaan se on menossa.

Olemme keskustelleet siitä, mihin suuntaan haluamme Flowan kehittyvän. Ja minkälaista vaikutusta haluamme sen tuottavan ympäröivään maailmaan jatkossa.

Tällä tiellä olemme myös ottaneet ensimmäiset askeleemme. Olemme alkaneet tunnustelut omannäköisen ekosysteemin löytämiseksi Flowalle. Olemme myös keskustelleet usean uuden tuttavuuden kanssa mahdollisesta yhteistyöstä.

Ja olemmepa jopa alkaneet ensimmäiset keskustelut siitä, miltä näyttäisi sellainen Flowa-yhteisö, jossa olisi enemmän jäseniä kuin aiemmin.

Olemme myös vahvistaneet sitoutumisemme sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden edistämiseen: tänä syksynä liityimme Kanto Companyn lupaukseen lahjoittaa 10% tuloksestamme sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden edistämiseen.

Investointiriski tuotekehityksessä

Kuinka hajauttaa investointiriskiä tuotekehityksessä
Ohjelmistotuotteiden kehityksessä tuotteen elinkaari sanelee pitkälti strategian. Tuotteen elinkaaren aikana on kuitenkin useita tapoja hajauttaa investointiriskejä niin, että elinkaaren pään saavutettaessa ongelmat eivät kasva ylitsepääsemättömiksi.

Kirjoitin syksyllä artikkelin siitä, kuinka hallita riskejä alkuvaiheen digituotekehityksessä. Ja miksi ja miten kannattaa uusiin digiliiketoimintalähtöihin investoida.

Artikkeli on saatavissa myös englanninkielisenä:

How to Diversify Investment Risk in Product Development
A product’s lifecycle phase largely dictates the strategy in software product development. However, during the lifecycle, there are several ways to diversify investment risks to avoid insurmountable challenges by the time the product reaches the end of its lifecycle.

Onnellista uutta vuotta!

Flowa-tiimimme siirtyy joulun viettoon tämän viikon lopussa. Kiitos tästä vuodesta ja onnea uuteen vuoteen!

Antti Kirjavainen
Co-founder @ Flowa

📬
Piditko lukemastasi? Tilaa uutiskirjeemme